40. kertaa järjestettävän elintarvikepäivän avaustilaisuuden puheenvuoroissa keskusteltiin sosiaalisesta mediasta. Yhteisömedia-asiantuntija Dan McSwain Yhdysvaltojen viestintävirasto Federal Communications Commissionista korosti sitä, että sosiaaliseen mediaan osallistuminen on merkittävä keino tavoittaa kuluttajat ja keskustella heidän kanssaan, eikä yrityksen kannata jättäytyä tästä aallosta pois. Ihmisten yhteydenpitotavassa tapahtunut pysyvä muutos
Dan McSwain kannusti yrityksiä osallistumaan sosiaaliseen mediaan, kuitenkin riskit muistaen. Sosiaalinen media, tai McSwainin sanoin "connectivity media" tarjoaa keinoja, joilla selvittää, mitä kuluttajat haluavat. McSwain muistutti, että kaikille yrityksille ei sovi samanlainen viestintä. Tärkeää on tuntea oman brändinsä historia ja tietää oma kohdeyleisönsä. Yrityksen tulisi analysoida sitä, millaiset kuluttajat heitä verkossa seuraavat ja pohtia viestintäänsä tämän pohjalta.
McSwain uskoo, että sosiaalisen median laitteet ja välineet, kuten Twitter ja Facebook eivät välttämättä ole pysyviä. Hänen mukaansa kuitenkin siinä, miten ihmiset ovat toistensa kanssa yhteydessä, on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos. McSwainin mukaan olemme siirtyneet yhdensuuntaisesta kahdensuuntaiseen, eli myös kuluttajalta yritykselle tapahtuvaan vuorovaikutteiseen viestintään.
Vuoden tähtituotteiksi Saaristolaispalat ja Täysjyväohra
Elintarvikepäivässä julkaistiin myös Vuoden Tähtituotteet 2010. Vähittäiskauppasarjassa voiton vei VAASAN Saaristolaispalat, suurkeittiösarjassa Ravintoraisio Oy:n Torino Täysjyväohra. Kunniamaininnan sai Pakkasmarja Oy:n Marja Plus -soseet.
Kokki ja kirjailija Sami Garamin vetämän raadin tärkeimmät valintakriteerit olivat innovatiivisuus, kaupallistettavuus sekä aistittava laatu. Lisäksi raati painotti helppokäyttöisyyttä, hyvää ravintosisältöä, tuotteen herkullisuuden ja pääviestin esille tuovaa pakkausta sekä puhuttelevaa markkinointia. Raati totesi, että voittajiksi nousseet tuotteet kuvastavat retron vahvaa läsnäoloa ruokamaailmassa. Tuotteet ovat lähtökohdiltaan hyvin perinteisiä, mutta ne on valmistettu
tämän päivän vaivattomuutta arvostavan trendin mukaisesti.Laatuketju oli myös mukana Elintarvikepäivässä omalla osastollaan. Tilaisuudessa järjestetyn kyselyn palkinnot on arvottu. Arpaonni suosi tällä kertaa seuraavia:
Salaatinottimet: Anni Alakotila
Esiliina ja patalappu: Annikka Marniemi
Kirja "Mestari Markuksen ruokamatka": Margit Närvä
Onnittelut voittajille!
Vuoden Tähtituote Elintarviketeollisuusliiton sivuilla
