Hanketiivistelmä
KETJUVASTUU on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama laatustrategian hanke, jossa Suomen elintarvikeketjun ympäristövastuuraporttia varten tuotetaan arvio ketjun ympäristövaikutuksista. Hankkeessa kootaan Suomessa olemassa olevan elintarvikeketjuun liittyvä relevantti ympäristötieto valtakunnallisesti merkittävimmistä elintarvikeketjua koskevista tietokannoista ja ketjun toimijoilta. Konkreettisena tavoitteena on tuottaa elintarvikeketjun ympäristövastuuraportti vuodelta 2007.
Ympäristövaikutusten arvio käsittää ilmaston muutokseen, happamoitumiseen, alailmakehän otsonin muodostumiseen ja vesistöjen rehevöitymiseen vaikuttavat päästöt sekä primäärienergian kulutuksen ja viljelymaan käytön. Arviointiin käytetään hankkeessa rakennettavaa elinkaariverkkomallia (Life Cycle Web, LCW), jonka pohjana on Suomen kansantalouden ympäristölaajennettu panos-tuotos -malli, ja erityisesti sen tämän hetkinen kehitysversio, josta käytetään nimeä ENVIMAT ja jonka kehittämisessä ovat suurimman työn tehneet Oulun yliopiston Thule Instituutti ja Suomen Ympäristökeskus.
ENVIMAT-mallia, joka on tarkkuudeltaan varsin karkea, tarkennetaan LCW –mallissa korvaamalla elintarvikeketjun keskeiset toimiala-aggregaatit elinkaarimallinnuksen tapaan muodostetuilla osaprosesseilla. Esimerkiksi lihateollisuuden aggregaatti, joka käsittää kaikkiaan 45 tuotosnimikettä, palveluista valmisruokiin, puretaan keskeisten tuotteiden alaprosesseihin (6 kpl) ja yhteen jäännösaggregaattiin, johon sijoitetaan merkitykseltään vähäpätöiset tuotteet. Tuotantopanoksista otetaan vastaavasti erilleen päästöjen muodostumisen kannalta olennaiset panokset, jotka allokoidaan keskeisten tuotteiden alaprosesseille. Päästöjen muodostumisen kannalta vähämerkitykselliset panokset, joita on tyypillisesti satoja, käsitellään aggregaatteina, ja allokoidaan vastaavasti.
Näin LCW mallilla voidaan lisätä elintarvikeketjun päästöestimaattien tarkkuutta ympäristövastuuraportointia varten. Mallin avulla on myös mahdollista päivittää mm. maatalouden ja elintarviketeollisuuden päästöestimointia isompia malleja joustavammin, tarpeen mukaan.
Hankkeen päätoteuttajatahot ovat MTT (vetovastuu), Thule Instituutti, Suomen Ympäristökeskus ja ProAgria.
Hankkeen loppuraportti
