Lähiruokaviikot 2008 -hankkeen tavoitteena oli yhteiskuntavastuullisen laatuajattelun sekä lähiruuan käytön edistäminen julkisella sektorilla sekä valtakunnallisten ja kunnallisten päättäjien tietoisuuden lisääminen lähiruuan merkityksestä. Hankkeen viestinnän tavoitteena on mahdollisimman laajan ja vaikuttavan näkyvyyden lisääminen maakunnallisissa ja valtakunnallisissa medioissa. Hankkeen kohderyhmä koostui päättäjistä, julkisen sektorin ruokahankinnoista vastaavista ja ammattikeittiöiden henkilökunnasta. Hankkeen viestintäsuunnitelman kohderyhmänä on media.
Hankkeen toteuttamisesta, koordinoinnista ja taloudesta vastasi Savon ammatti- ja aikuisopiston EkoCentria. Hankkeen toteuttamiseen osallistuivat omarahoitusosuudella MTK ja Savon koulutuskuntayhtymä. Laatuketjun toimihenkilöt osallistuivat merkittävällä työpanoksella Lähiruokaviestin ja -seminaarin toteuttamiseen.
Lähiruokaviikot 2008 -hanke sisälsi hankesuunnitelman mukaisesti neljä toimintamuotoa: Lähiruokaviestin, Lähiruokaviikkojen tiedotuksen, Toritapahtumat ja Lähiruokaseminaarin. Lähiruokaviesti toteutettiin valtakunnallisesti toista kertaa ja sille osallistui 130 pyöräilijää. Paikalliset toritapahtumat järjestettiin Lähiruokaviestin yhteydessä päivittäin viestin päätteeksi. Lähiruokaviestiltä kootun palautteen mukaan osallistujat olivat tyytyväisiä viestiin ja järjestelyihin. (Kyselyn vastausprosentti 53 %, vastauksia 69 kpl, yleisarvosana hyvä (70 %), 87 % vastanneista oli tyytyväisiä viestin järjestelyihin.
Lähiruokaviikot lanseerattiin Gastro-messuilla ja niistä tiedotettiin useissa eri tapahtumissa sekä yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien avulla. Lähiruokaviikot huipentuivat Eduskunnassa järjestettyyn Lähiruokaseminaariin 30.9.2008. Seminaarin pääpuhujina olivat tohtori Carola Strassner Saksasta ja Komentaja Pål Stenberg Norjasta. Ruoka-suomi -teemaryhmän Aitojamakuja.fi-sivusto lanseerattiin Lähiruokaseminaarissa tiedotusvälineille.
Lähiruokaviikot 2008 -hanke edisti yhteiskuntavastuullista laatuajattelua sekä lähiruuan käyttöä julkisella sektorilla. Valtakunnallisten ja kunnallisten päättäjien osallistuminen Lähiruokaviestille ja Lähiruokaseminaariin osoitti kiinnostusta lähiruuan merkityksestä yhteiskuntavastuullisuudelle. Hankkeen viestinnän tuloksen oli hyvä maakunnallinen ja valtakunnallinen näkyvyys.
Katso myös: Tiivistelmä hankesuunnitelmasta
