Luomun kehittämisen taustalla on yhteiskuntavastuu; luomun rooli tärkeänä kestävän kehityksen työkaluna; niin maatalouden käytäntöjen parantajana, ympäristöystävällisyytenä sekä eläinten hyvinvoinnin edistäjänä. Kuluttajien kiinnostus luomuun on kasvussa; monet viljelijät, yrittäjät, jalostajat, kaupat ja ammattikeittiöt ovat löytäneet luomusta tavan palvella asiakkaitaan. Suomen luomumarkkinat ovat kuitenkin kehittymättömät.
Luomuala on laatinut yhteisen strategian vuosille 2007–2015: mission, vision, tavoitteet sekä neljä strategista linjausta. Hankkeessa luotiin strategian peräänkuuluttamat toimenpidesuunnitelmat viidelle eri luomutuotantoalalle (liha, vilja, kasvis, maito, kananmuna) ja kolmelle eri asiakasnäkökulmalle (ammattikeittiö, vähittäiskauppa, vienti).
Hankkeen koordinaattoriksi palkattiin pitkän linjan luomuyrittäjä ja -viljelijä, Eloaitta Oy:n toimitusjohtaja ja Luomuliiton tämänhetkinen puheenjohtaja Antti Kaasalainen. Hankkeen vastuutaho oli Finfood -Suomen Ruokatieto ry. Hankkeen toteutusaika oli 1.6. - 31.12.2008 ja sille myönnettiin rahoitusta 45 000 euroa.
Hanke toteutettiin yhteistyöryhmien työskentelynä; Antti Kaasalaisen koordinoimana eri tuotantoalojen ja asiakasnäkökulmien asiantuntijat määrittivät tarpeelliset ja realistiset suuntaviivat, joilla strategisiin tavoitteisiin olisi mahdollisuus päästä.
Luomumarkkinoiden strategisten tavoitteiden mukaisen nopeamman kehityksen ja kasvun suurin este tällä hetkellä on raaka-ainepula. Jalostus- ja logistiikkaketjun toiminnassa, alan yhteistyössä ja eri toimijoiden tahtotilassa on edelleen erittäin paljon parannettavaa. Silti raaka-aineiden tuotannon pienuus lähes kaikilla
Finfood - Suomen Ruokatieto ry: Luomuelintarviketalouden toimenpideohjelma
Loppuraportin tiivistelmä
