Laatuketju » ketjun osat » kuluttaja

Kuluttaja

Suomalaiset kuluttajat pitävät kotimaista ruokaa melko turvallisena ja laadukkaana. Kuluttajalle laatua kuvaavat elintarvikkeen ulkonäkö, tuoreus, maku, puhtaus ja alkuperä. Tuotantotapa laatukriteerinä kiinnostaa myös yhä enemmän kuluttajia.  Tärkeimmiksi elintarvikkeiden valintaperusteiksi kuluttajat ilmoittavat maun, terveellisyyden, edullisuuden ja kotimaisuuden. Kuluttajien todellisia valintoja selvittäneet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että toteutuneet valinnat ja kuluttajien esille tuomat arvostukset ovat usein ristiriidassa keskenään.

Pakkausmerkinnät ohjaavat valintoja ja toimia

Kuluttaja voi selvittää ostamansa elintarvikkeen ominaisuuksia tutkimalla tuotteiden pakkausmerkintöjä ja kysymällä kaupan henkilökunnalta. Pakkausmerkintöjen avulla on helppo vertailla eri valmistajien tuotteita ja arvioida elintarvikkeiden laatua. Merkinnät voivat kertoa tuotteen valmistus- ja käyttöajankohdasta, tuotantotavasta, ravitsemuksellisesta sisällöstä ja muista erikoisominaisuuksista. Yritysten nettisivuilta löytyy usein pakkausmerkintöjä kattavampaa tietoa tuotteista.

Kuluttajan omat toimet kotona vaikuttavat myös ratkaisevasti elintarvikkeen laatuun ostotapahtuman jälkeen. Kylmäketjun katkeaminen kaupan ja kodin välillä, huono jääkaappihygienia ja -lämpötila, huono käsihygienia ja keittiövälineiden epäpuhtaus voivat pilata laadukkaan raaka-aineen. Pakkausmerkinnät antavat myös ohjeita elintarvikkeiden oikeasta säilytyksestä ja käsittelystä. Niitä noudattamalla ruoan laatu säilyy kuluttajana lautaselle asti.

Kuluttajan ääni kuuluviin

Joskus kaupasta voi saada pilaantuneen elintarvikkeen. Silloin on syytä palauttaa tuote kauppaan mahdollisimman pian. Kaupan velvollisuus on korvata tuote vastaavalla tai palauttaa kuluttajalle rahat takaisin. Myös yritysten kuluttajapalvelut neuvovat ja antavat tuotetietoja. Kuluttajapalvelunumerot löytyvät tuotepakkauksista

Aktiivinen palautteen anto voi parhaimmillaan kannustaa yrityksiä laadukkaampien tuotteiden valmistamiseen. Kaupan tuotevalikoima voi laajeta, jos kuluttajat aktiivisesti kysyvät valikoimista puuttuvien tuotteiden perään. Kuluttajilla on tärkeä rooli laadukkaiden tuotteiden markkinoille tuloon ja niiden siellä pysymiseen.