
1.3.2010 Espoon Hanasaareen kokoontui runsaasti toistasataa lähiruoan ystävää kuulemaan ja keskustelemaan siitä, miten lähiruokaa saataisiin kuluttajille asti. Seminaarissa esiteltiin myös Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen laatuketjuhankkeen "Lähiruoan käyttömahdollisuuksien selvittäminen pääkaupunkiseudun HoReCa-alan yrityksissä" tähänastista edistymistä.
Tilaisuudessa esille nostettiin useiden eri tahojen näkökulma aiheeseen. Puheenvuoron käyttivät muun muassa tuottajien, tukkuportaan ja HoReCa-sektorin edustajat.
Ministeri Anttila: ruokaturvallisuutta ei saa sivuuttaa hinnan vuoksi
Tilaisuuden avannut ministeri
Sirkka-Liisa Anttila korosti puheessaan suomalaisen lähiruoan vahvuuksia eli hyvää makua ja turvallisuutta. Ministeri toivoikin, että Suomessa ruoan markkinoinnissa keskityttäisiin ennemminkin ruoan ominaisuuksiin kuin sen hintaan. - Ruoka on makua, nautintoa ja mielihyvää, ministeri totesi.
Ministeri myös huomioi HoReCa-sektorin tärkeän roolin lähiruoka-ajattelun levittämisessä kansan tietoisuuteen. Suomessa lähes joka kolmas ateria syödään kodin ulkopuolella.
-Ravintolasektorin mahdollisuudet ovat suuret, ja kotimaisten tuottajien tulisi aktiivisemmin tehdä hotellien ja ravintoloiden kanssa yhteistyötä, ministeri sanoi. Ministeri myös muistutti, että hankintalaki ei estä lähiruoan saamista julkisiin ruokapalveluihin. Tarjouspyyntöjen ja hankintojen tekemisen osaamista on kuitenkin lisättävä, jotta tämä toteutuisi käytännössä.
Laatuketjuhankkeella lähiruokaa pääkaupunkiseudulle
Hanasaaren laatuketjuhanketta esitteli projektikoordinaattori
Riina Pykäri. -Hankkeen tavoitteena on toimivat lähiruokamarkkinat, Pykäri kertoi. Kaiken takana on halu tuoda HoReCa-alan asiakkaille lähiruoan antamia makuelämyksiä.
Hankkeen pilotteina toimivat Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus sekä Laurean ammattikorkeakoulun keittiö. Hankkeeseen on saatu kerättyä mukaan joukko tuottajia noin sadan kilometrin säteellä Helsingistä. - Mukaan hankkeeseen mahtuu yhä, Pykäri muistuttikin. Hankkeeseen osallistuu myös Heinon Tukku Oy.
Lähiruoan hinnan ja laadun kuljettava käsi kädessäSeminaarin lopuksi käytiin mielenkiintoinen ja kommentteja paljon herättänyt paneelikeskustelu lähiruoan tulevaisuudesta pääkaupunkiseudulla. Paneelissa tuottajia edusti maanviljelijä
Eliisa Malin Vierelän luomutilalta, projektipäällikkö
Marja-Riitta Kottila EkoCentriasta, ostojohtaja
Mikko Keskitalo Heinon tukusta, kauppias
Esa Kiiskinen Kontumarketista sekä konsultti
Erkki Timmerbacka Seulo Palvelut Oy:stä.
Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että lähiruoan edistämiseksi ja kuluttajille saamiseksi on koko ketjun tehtävä pitkäjänteistä yhteistyötä. Vaikka maatiloilta tapahtuvaa suoramyyntiäkin on, ovat vähittäiskaupat ja tukut olennaisessa osassa lähiruoan tarjonnan lisäämisessä.
Eliisa Malin kuitenkin muistutti, että tuottajilla itsellään on myös vastuu siitä, että heidän tuotteensa saadaan kuluttajille. - Tuottajassa täytyy nykyisin olla markkinamiehen vikaa, ja jo tuotevalikoimaa suunnitellessa on mietittävä, mille voisi olla kysyntää, Malin sanoi. Myös Esa Kiiskinen korosti, että tuottajien kannattaa ottaa kauppiaisiin itse yhteyttä ja tarjota tuotteitaan myyntiin.
Panelistit korostivat sitä, että lähiruoan hinta-laatusuhteen on oltava kohdallaan, jotta se kuluttajaa kiinnostaisi. -Toivottavasti tulevaisuudessa laatuun kiinnitetään hintaa enemmän huomiota, EkoCentrian Marja-Riitta Kottila sanoikin.
Panelistit vasemmalta: Esa Kiiskinen, Erkki Timmerbacka, Mikko Keskitalo, Eliisa Malin, Marja-Riitta Kottila ja paneelin vetäjä keittiömestari Kim Palhus.Lähiruokaseminaarin järjestäjinä toimivat Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma sekä Ruoka-Suomi teemaryhmä.
Tilaisuuden esitykset<<Paluu etusivulle