Tulosta På svenska
 


<< Paluu etusivulle

11.3.2010
*

Elintarvikeketjun neuvottelukunta vahvistaa alan kilpailukykyä

Laatuketjun organisaatio muuttui tammikuussa, kun maa- ja metsätalousministeriö asetti kansallisen elintarvikeketjun neuvottelukunnan ajalle 26.1.2010 - 31.12.2012. Neuvottelukunta korvaa aiemman elintarviketalouden laatuketjun johtoryhmän.

Hankehakujen painopistealueiden linjaaminen keskittyy

Neuvottelukunnan tavoitteena on vahvistaa koko elintarvikealamme toimintaa niin, että suomalaisen ruoan lisäarvo näkyy entistä paremmin markkinoilla. Neuvottelukunta valmistelee kehittämisohjelman elintarvikeketjun kilpailukyvyn vahvistamiseksi Suomessa. Lisäksi neuvottelukunta linjaa painopistealueet elintarvikeketjun kehittämisen sekä maataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämisen määrärahoille ja maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa olevalle elintarvikealan tutkimukselle.

Elintarviketalouden toimintakentän muutokset otetaan huomioon

Elintarviketalouden toimintakentässä on viime aikoina tapahtunut muutoksia.  Elintarviketuotanto, -jalostus ja -jakelu ovat kansainvälistyneet. Myös kuluttajien arvomaailma on muuttunut. Kuluttajien ostokäyttäytyminen pohjautuu yhä enemmän mm. vastuullisuuskysymyksiin, kuten ympäristöön, tuoteturvallisuuteen, ravitsemukseen, eläinten hyvinvointiin ja paikallisuuteen. Nämä ovat jatkossa tärkeitä lähtökohtia elintarvikeketjun kansallisen kilpailukyvyn kehittämisessä.

Elintarvikeketjun neuvottelukunnan puheenjohtajaksi nimettiin ylijohtaja Heimo Hanhilahti maa- ja metsätalousministeriöstä ja varapuheenjohtajaksi ylijohtaja Matti Aho maa- ja metsätalousministeriöstä. Jäseninä toimivat ruokahuolto- ja siivouspäällikkö Kaarina Hassel Kuntaruokailun asiantuntijoista, toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitosta, toimitusjohtaja Osmo Laine Päivittäistavarakaupasta, toimitusjohtaja Tarja Peltola Kasvis Galleriasta, pääsihteeri Liisa Rohweder WWF Suomesta, toiminnanjohtaja Antti Sahi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:sta, pääsihteeri Sinikka Turunen Suomen Kuluttajaliitosta ja maatalousneuvos Taina Vesanto maa- ja metsätalousministeriöstä. Neuvottelukunnan sihteerinä toimii laatuketjun koordinaattori, ylitarkastaja Petri Koskela.

<<Paluu etusivulle