<< Paluu etusivulle

Laatunen 14/2007
Hallituksen ruokaohjelma kokoaa eri ministeriöt toimimaan suomalaisen ruuan puolesta

Tammikuussa valmistuva hallituksen suomalaisen ruuan edistämisohjelma kokoaa ensimmäistä kertaa kaikki ruokaan liittyvät ministeriöt toimimaan yhteisen tavoitteen eli suomalaisen ruuan puolesta. Ruokaohjelmassa ruoka ymmärretään ensimmäistä kertaa kokonaisuutena; puhutaan mausta ja elämyksistä. Ruoka on hyvinvointituote, kokonaisvaltainen elämys, jolla on monia ulottuvuuksia.

Ohjelman tarkoituksena on nostaa suomalaisen ruuan ja sen tekijöiden arvostusta. Ohjelmassa painottuvat ruuan maku, elämykset ja laatu. Keskustelua ohjataan hinnan sijasta ruokakulttuuriin. Kansallisen ruokaohjelman avulla pyritään käytettävissä olevien resurssien parempaan koordinointiin sekä eri toimijoiden roolien ja käsitteistöjen selkeyttämiseen.

Ruokaohjelman toimintakausi tulee olemaan nykyinen hallituskausi, mutta ohjelma jää elämään toimintojen, yhteistyön, prosessien ja mallien kautta. Ruokaohjelma on katto-ohjelma nykyisille ohjelmille, joten päällekkäisiä rakenteita ei luoda. Tammikuun lopussa ovat tiedossa ohjelman konkreettiset tavoitteet, mittarit ja toimenpiteet. Ohjelma esitellään hallituksen iltakoulussa helmi-maaliskuussa, minkä jälkeen sitä päästään toteuttamaan.

Ruokaohjelma on sidoksissa lukuisiin muihin käynnissä oleviin ohjelmiin, jotka koskevat muun muassa elintarvikkeita terveyttä, hyvinvointia, ja maaseutupolitiikkaa. 

Lisätietoja:
ylitarkastaja Marja Innanen, p. (09) 160 54261, 040 777 5582

<< Paluu etusivulle

Päätoimittaja: Sini Saares
Lähetä palautetta tai liity jakeluun laatuketju@mmm.fi