| Lapsille ja nuorille suunnattu ruoan markkinointi puhutti ministereitä |
|
Porin ministerikokouksessa aiheena olivat myös lasten ja nuorten terveysongelmat. Ongelmia ei ratkaista ainoastaan rajoittamalla epätarkoituksenmukaista lapsille ja nuorille suunnattavaa markkinointia, vaan myös antamalla heille entistä parempia mahdollisuuksia terveellisten tuotteiden valitsemiseen. Koska lapsille ja nuorille on annettava mahdollisuus sekä terveelliseen ruokaan että liikuntaan, tarvitaan ratkaisuja, joihin voi osallistua monia toimijoita.
Pelkkä terveellisen ruokatarjonnan parantaminen ei auta, jos yleinen kehityssuunta on kohti fyysisesti passiivisia harrastuksia ja jos julkisessa tilassa liikkumiseen ei ole luontevia mahdollisuuksia. Ministerit hyväksyivät aiheesta julistuksen, jossa ehdotetaan laadittavaksi yhteispohjoismaiset vapaaehtoiset eettiset säännöt lapsille ja nuorille suunnatun epäterveellisen ruoan markkinoinnin rajoittamiseksi. Lisäksi kehotetaan edistämään yhteispohjoismaisia aloitteita kansainvälisissä järjestöissä, kuten EU:ssa ja WHO:ssa.
<< Paluu etusivulle