| Vuoden 2008 hankkeet on valittu |
|
Elintarviketalouden laatustrategiasta vuonna 2008 rahoitusta saavat hankkeet on valittu. Hankehakemuksia tuli tänä vuonna 39 kappaletta.
– Hankehakemusten lukumäärä ja taso on vuosien mittaan noussut. Tästä syystä valinta oli tänä vuonna tiukempi, kertoo ylitarkastaja Marja Innanen maa- ja metsätalousministeriöstä.
Laatujohtoryhmä antoi tukensa 5 jatkohankkeelle ja 18 uudelle hankkeelle. Tänä vuonna Laatuketjun varoja myönnettiin noin miljoona euroa seuraaville painoalueille: elintarviketalouden kilpailukykyä parantavat hankkeet, elintarvikeketjun yhteiskuntavastuullisuutta vahvistavat hankkeet (= jäljitettävyys, eettiset toimintaperiaatteet, paikallisten tuotteiden saatavuus) sekä kuluttajan luottamusta vahvistavat viestintä- ja kehityshankkeet.
Moni hakemuksista liittyi kuluttajan luottamuksen vahvistamiseen. Tämän aihealueen hankkeisiin suunnattiinkin noin puolet varoista. Useat tuetut hankkeet tuottavat toiminnan ja tuotteiden laadusta kertovaa mittaritietoa. Mittarityö on keskeisellä sijalla tänä vuonna Laatuketjun toiminnassa. Mittareita tarvitaan mittaamaan ja todentamaan kotimaisen elintarvikeketjun menestymistä sekä laatustrategiatyön onnistumista.
Laatuketjun hankevastaava, ylitarkastaja Seija Ahosen mukaan valtaosa hakemuksista oli ansiokkaita. Useissa hankehakemuksissa oli kuitenkin parantamisen varaa muun muassa omarahoitusosuuden ja yhteistyötahojen kohdalla sekä siinä, miten hanke liittyy muihin hankkeisiin.
Hankepäätökset pyritään saamaan valmiiksi helmikuun loppuun mennessä. Hankepäätöksiä täsmennetään aiempiin päätöksiin verrattuna muun muassa omarahoituksen ja hankeseurannan osalta. Samoin annetaan yhteisön uusien valtiontukisuuntaviivojen mukaiset ohjeet muun muassa tuella tuotettujen aineistojen sallituista viestisisällöistä.
Vuoden 2008 hankkeet
Lisätietoa:
ylitarkastaja Seija Ahonen, maa- ja metsätalousministeriö p. (09) 160 53347
<< Paluu etusivulle