Kansainvälisen perunavuoden kunniaksi on monta syytä muistaa kansalliset kasviaarteemme – maatiaisperunat. Makujen ja ulkoasunsa monimuotoisuutensa vuoksi niistä löytyy aineksia erikoistuotteiksi ja perinne- ja gourmet-ruokapöytiin.

Perunan tulo Suomeen

Peruna saapui Suomeen 1700-luvun alkupuolella eri reittejä pitkin. Silloin meille tulleet perunakannat olivat hyvin monimuotoisia niin ulkoasultaan kuin viljely- ja käyttöominaisuuksiltaankin. Ajan saatossa osasta vakiintui meille sopivia paikalliskantoja eli perunamaatiaisia. Niiden säilyminen viljelyssä meidän päiviimme asti on ihme, sillä onhan kasvijalostuksemme jo 1960-luvulta asti tarjonnut uusia satoisempia ja viljelyvarmempia lajikkeita kuin nämä maatiaiset.  Ne lienevät kuitenkin säilyneet eritysominaisuuksiensa vuoksi, joista mainittakoon maku, soveltuvuus perinneruokien valmistukseen, esteettisyys sekä niihin liittyvät kulttuurihistorialliset arvot.

Maatiaisperunat säilyvät geenipankissa

Pohjoismaisessa geenivarakeskuksessa (NordGen), jonka vastuulla on viljelykasviemme perinnöllisen muuntelun turvaaminen, säilytetään kymmenkuntaa Suomessa viljeltyä maatiaisperunakantaa taudeista vapaina koeputkikasveina.

Kokoelma sisältää ulkonäöltään hyvin erilaisia perunoita: puna-, sini- ja kirjavakuorisia; soikea-, pyöreä- ja käyränmuotoisia. Myös kukanvärin ja kukinnan runsauden muuntelu on suuri – osa maatiaisperunoista sopisi jopa kukkapenkkiin. Maatiaisista löytyy myös valinnanvaraa viljely-, varastointi- ja käyttöominaisuuksien suhteen.

Suomalaiset maatiaisperunat

Geenipankin ainoastaan Suomesta pelastettuja maatiaisia on kaksi: Lemin punanen ja Karjalan musta. Näistä Lemin punanen on ulkonäöltään hyvin alkukantainen ja sillä on syvät itukuopat ja mukulat saattavat olla hyvin muhkuraisia. Perimätiedon mukaan se olisi tullut Suomeen Krimin sodasta palanneiden sotilaiden mukana. Karjalan musta, jota kutsutaan myös nimellä Wärtsilän musta, on kuoreltaan tumman sinivioletti ja malloltaan valkoinen. Sen alkuperä on tuntematon.

Muita Suomessa tavattuja geenipankin perunamaatiaisia on viljelty myös muissa Pohjoismaissa. Kaikille tuttu Puikula kuuluu myös Pohjois-Ruotsin ja -Norjan maatiaisperunoihin, ja meillä se on saanut EU:n alkuperäissuojan. Toinen, meilläkin lajikelistalla oleva Blue Congo on tunnettu koko Fennoskandiassa ja siitä on tullut herkku- ja erikoisperuna sinisen mallonvärinsä vuoksi. Sinisen värin aiheuttaa väriaine maldiviini.

Haalikas (ruots. Gammal svensk röd) on todennäköisesti Jonas Alströmerin Ruotsiin 1720-luvulla tuoma kanta. Se on elänyt näihin päiviin asti varmaankin erittäin hyvän makunsa vuoksi. Toinen punakuorinen maatiaisperuna on Vanha punainen (ruots. Rättviks röd) ja se lienee matkannut pohjolaan edellä mainitun kannan kanssa. Suomessa sitä on viljelty lähinnä Pohjois-Karjalassa ja sen sanotaan soveltuvan hyvin perunarieskan leivontaan.

Suomessa viljeltyjä tummakuorisia maatiaisperunoita on lukuisia: Kainuun musta (ruots. Blå Dalsland; suomalaisia synonyymejä ovat Lopen musta, Karungin musta ja Kuusamon tumma), Jutkula  eli Vuokatin musta (ruots. Tysk blå) ja Aikion puikula (norj. Lang svenske). Aikion puikulan mallon väri on voimakkaan keltainen ja johtojänteen ympärillä on sinistä väritystä.

Silmäterä (norj. Gullauge) on saanut nimensä itukuoppien punaisten ympärysten vuoksi. Tämä kanta on tunnettu hyvästä keittolaadustaan ja alhaisesta sokeripitoisuudestaan, mikä on tärkeä ominaisuus lastuperunoille. Norjan Sörlandissa ainakin 200 vuotta viljelty maatiaisperuna kulkee Suomessa nimellä Lemin kirjava (norj. Tromøypotet) ja se on nimensä mukaisesti kuoreltaan punakirjava.

Kauan koko Pohjolassa viljelty amerikkalainen lajike vuodelta 1867 on saavuttanut melkein maatiaisen aseman, vaikka se onkin kasvinjalostuksen tuote. Tämä Early Rose on saanut Suomessakin lukuisia nimiä: Aikainen ruusu, Amerikkalainen, Hämeen kesäperuna, Hätäläinen, Lemin kesäperuna ja Ruusuperuna. Lajike on erinomainen ja arvostettu varhaisperuna.

Perinneperunoiden tulevaisuus

Mikä on sitten näiden monimuotoisten maatiaisperunoiden tulevaisuus? Säilyvätkö ne hengissä vain geenipankissa ja perinnekasvien viljelystä innostuneiden perunapalstoilla?

Vaikka maatiaiset jäävät auttamatta esimerkiksi satoisuudessa nykyisten lajikkeiden jalkoihin, on niiden joukossa maultaan loistavia herkkuperunoita. Niiden sanotaan maistuvan ”vahvasti perunalle”. Ne ovatkin luonnollinen osa kulinaarista perintöämme. Haastaisinkin ruokakulttuurimme edistäjiä ja kokkikuntaa ottamaan menuihinsa mukaan niin perunamaatiaiset kuin myös muut vanhat suomalaiset ruuan raaka-aineet.

Lisätietoja:
Kansainvälinen perunavuosi   

Teksti ja kuva: Merja Veteläinen, MTT, Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma

<< Paluu etusivulle