<< Paluu etusivulle

Laatunen 6/2008
Marjatta Rahkio palkittiin Sulka hattuun -vaikuttajana

Lihateollisuuden tutkimuskeskuksen ryhmäpäällikkö Marjatta Rahkio on valittu Vuoden Sulka hattuun -vaikuttajaksi. Vaikuttajaksi valitaan henkilö tai yhteisö, joka on toiminnallaan edistänyt siipikarjanlihan kansallisen laatujärjestelmän mukaisia toimia. Rahkio palkittiin työstään siipikarjanlihan tuoteturvallisuuden ja hygieniakoulutuksen edistämiseksi.

Sulka hattuun siipikarjalle -tiedotusohjelman antama tunnustus jaettiin nyt toista kertaa. Palkinnon jakoi Helsingissä 22.5. maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

– Valitsimme Marjatta Rahkion vuoden Sulka Hattuun -vaikuttajaksi, koska hän on työssään toteuttanut ja ohjannut lukuisia projekteja, jotka ovat kehittäneet siipikarjanlihan tuotantoketjua ja siipikarjalihatuotteiden tuoteturvallisuutta. Rahkio on myös korostanut työssään kautta linjan sitä, että niin laatujärjestelmien kuin lainsäädännönkin vaatimusten täyttäminen tähtää samaan tavoitteeseen eli turvallisiin tuotteisiin. Omavalvonnan kehitystyö tukee myös laatujärjestelmän kehitystyötä, kertoo palkinnosta päättäneen asiantuntijaraadin edustaja Marika Säynevirta Elintarviketeollisuusliitosta.

Lihateollisuuden tutkimuskeskus on suomalaisten lihatalojen omistama tutkimuskeskus, jonka asiakkaita ovat koko suomalainen elintarviketeollisuus sidosryhmineen. Tutkimuskeskus kehittää asiakkaidensa liiketoimintaa muun muassa tutkimus-, konsultointi- ja koulutuspalveluin sekä toimittamalla Lihatalous-lehteä.

– Marjatta Rahkio on erityisen ansioituneesti tuonut esille yksinkertaisen perushygienian, kuten käsien ja jalkineiden puhdistamisen merkityksen koko elintarviketuotantoketjulle. Rahkion työssä korostuu tärkeä viesti siitä, että siipikarjanlihan tuoteturvallisuuteen vaikutetaan ratkaisevasti jo alkutuotantotilalla, Säynevirta kertoo.

Marjatta Rahkio on peruskoulutukseltaan eläinlääkäri, ja hän on väitellyt teurastamohygieniasta. Aikaisemmin Rahkio on työskennellyt muun muassa Elintarviketurvallisuusvirastossa.
Rahkio on ollut toteuttamassa useita Laatuketjun elintarviketurvallisuuden kehittämiseen tähtääviä hankkeita.

Lisätietoja:
Riitta Stirkkinen, Finfood Lihatiedotus, 050 560 2567, etunimi.sukunimi@finfood.fi

Sulka hattuun siipikarjalle -tiedotusohjelma

<< Paluu etusivulle

Päätoimittaja: Tiina Soisalo
Lähetä palautetta: laatuketju@mmm.fi