<< Paluu etusivulle

Laatunen 2/2009
Kurkusta vuoden vihannes

Vuoden 2009 vihannekseksi on valittu kurkku. Vuoden vihanneksen valitsevat vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry. Valinnan tavoitteena on edistää kyseisen kasviksen käyttöä ja viljelyä.

Kurkku kotoisin Afrikasta

Kasvihuone- ja avomaakurkku ovat todennäköisesti peräisin Afrikasta. Sieltä kurkku on kauan sitten siirtynyt Aasian puolelle, missä kurkun geneettinen kehitys on jatkunut. Euroopan pohjoisemmissa osissa kurkku tuli tunnetuksi kreikkalais-roomalaisen kulttuurin muotoutuessa. Ensimmäiset maininnat kurkusta löytyvät kuitenkin vasta 800-luvulla, jolloin kurkku tuli tunnetuksi senaikaisessa Galliassa (Ranskassa).

Kurkku vaatii kasvaakseen korkeita lämpötiloja, minkä takia avomaalla viljely ei onnistu missä tahansa. Pohjois-Euroopassa kurkku viljelläänkin pääasiassa kasvihuoneessa.

Suomessa suositaan kasvihuonekurkkua

Suomessa kurkkua viljellään kasvihuoneissa yli 70 ha ja tästä alasta on ympärivuotisessa viljelyssä noin 15 ha. Kasvihuonekurkkua tuotetaan yhteensä noin 30 miljoonaa kiloa eli noin 6 kg asukasta kohti.

Avomaakurkkua viljellään kasvihuoneissa noin 8 hehtaarin alalla ja tuotantoa tältä alalta kertyy noin 0,7 miljoonaa kiloa.

Avomaakurkkua viljellään Suomessa avomaalla noin 320 ha alalla. Avomaakurkun satovaihtelu on huomattava vuodesta toiseen, johtuen sääolojen vaihtelusta ja kurkun kylmänarkuudesta. Tavallisena kesänä avomaakurkkutuotanto avomaalla on 10–13 miljoonaa kiloa. Valtaosa (9-10 miljoonaa kiloa/vuosi) avomaalla tuotetusta avomaakurkusta toimitetaan sopimustuotantona teollisuudelle raaka-aineeksi.

Suomessa kurkkua tuotetaan viljelyajan pituuden mukaan jaoteltuna kolmenlaisessa tuotannossa; ympärivuotinen, pitkä viljely (ns. perinteinen viljely) ja lyhyt viljely (kausiviljely). Ympärivuotista viljelyä harjoittavissa yrityksissä tuotanto on keskitalven ajan tekovalon varassa. Tekovaloa käytettäessä tavoitteena on modernilla viljelytekniikalla päästä tuotettua yksikköä kohti pienempään energiankulutukseen kuin perinteisessä viljelyssä. Parhaissa tapauksissa näin on jo käynytkin ja viljelymenetelmiä kehitetään edelleen.

Lisätiedot kasvihuonekurkusta:
Kauppapuutarhaliitto, erikoiskonsulentti Tom Murmann

puh. 09-72882113 tom.murmann@kauppapuutarhaliitto.fi

Lisätietoja avomaakurkusta:
Pro Agria, kehityspäällikkö Terhi Taulavuori
puh 020 7472 475, terhi.taulavuori@proagria.fi

Kasvikset.fi: Vuoden vihannes 2009 - kurkku

<< Paluu etusivulle

Päätoimittaja: Tiina Soisalo
Toimitussihteeri: Pauliina Munukka
Lähetä palautetta: laatuketju@mmm.fi