Tulosta På svenska
 


<< Paluu etusivulle

17.5.2010
*

Hiilimerkintä elintarvikkeisiin koko ketjun yhteinen tavoite

Elintarvikkeiden hiilijalanjälkiä lasketaan ja merkitään eri maissa lukuisin eri tavoin. Tietojen vertaileminen on tutkijalle vaikeaa, kuluttajalle mahdotonta. Ei ole olemassa kansainvälisesti yhteisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä hiilijalanjälkien laskentatavoille, standardeille eikä viestinnälle.

Tarvetta yhteiselle lähestymistavalle kuitenkin on. Vuoden 2009 Eurobarometrin mukaan yli 70 % eurooppalaisista kuluttajista haluaa pakollisen hiilijalanjälkimerkinnän pakkauksiin.

Koska hiilijalanjälkien viestinnässä ja laskentamenetelmissä on paljon eroavaisuuksia, on niiden vertailtavuus haasteellista. Ilmastovaikutukset ovat tällä hetkellä ainoa kansainvälisesti vertailukelpoinen ympäristövaikutusluokka. Paikallisesti tai alueellisesti rehevöittäviä päästöjä tai vesijalanjälkiä ei voida kunnolla vertailla eri alueiden välillä. Esimerkiksi vesijalanjäljen laskennassa ja standardisoinnissa ollaan vasta alkumetreillä.

Climate Communication -hankkeessa etsitään yhteisiä pelisääntöjä

Suomessa MTT on alkanut kehittää yhteistä laskentamenetelmää elintarvikkeiden erilaisten jalanjälkien arviointiin. Menetelmän pohjalta rakennetaan yrityksille sopivia työkaluja, joiden avulla tuotteiden ympäristökuormitus voidaan laskea vertailukelpoisesti. MTT on maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun ja alan yritysten rahoittamassa Climate Communication -hankkeessa selvittänyt maailmalla käytössä olevia elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintöjä. Hanketta vetää vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri MTT:stä.

- Rinnakkaisten kilpailevien elintarvikkeiden välillä voi olla jopa kymmenkertainen ero hiilijalanjäljessä. Kuluttajat haluavat tietoa ja työkaluja elintarvikkeiden ympäristövaikutusten vertailuun. Kysyntää löytyisi sekä ilmasto- että laajemmille ympäristömerkeille, Katajajuuri sanoo.

Työpajassa pohdittiin, millainen merkintä toimisi Suomessa

12.5. MTT järjesti työpajan, johon osallistui viitisenkymmentä elintarvikealan edustajaa. Työpajassa oli koko ketju edustettuna - mukana oli elintarvikealan asiantuntijoita, elintarviketeollisuuden, kaupan, alkutuotannon, kansalais- ja kuluttajajärjestöjen sekä hallinnon toimijoita.

Työpajassa keskusteltiin ja pisteytettiin erilaisia hiilimerkintöjä, joihin malleja oli otettu kansainvälisestä merkkikirjosta. Merkinnät oli jaettu neljään luokkaan: grammapohjaisiin merkkeihin, väriskaalamerkkeihin, hiilineutraalius-merkkeihin sekä kriteeripohjaisiin merkkeihin. Työpajan pienryhmät pohtivat hiilimerkintää neljästä eri näkökulmasta: ympäristön, yrityksen, käytännön toteutettavuuden ja kuluttajan kannalta.

Katajajuuren mukaan työpaja oli iso päänavaus sille, mihin suuntaan hiilimerkinnän kehittelytyössä voidaan lähteä. Kaikki työpajaan osallistuneet tahot olivat yhtä mieltä siitä, että aika on kypsä yhteisen merkinnän lanseeraukseen.

Väriskala- ja grammamerkinnät vaikuttavat kiinnostavalta vaihtoehdolta

Vaikka yhteinen sävel tietyistä asioista löytyi yllättävän helposti, ei kaikista asioista ei oltu kuitenkaan täysin samaa mieltä. Osa keskustelijoista esimerkiksi kannatti tuoteryhmäkohtaista merkintää, jonka avulla tuoteryhmän sisällä voidaan vertailla, onko esimerkiksi leipä A ilmastoystävällisempi kuin leipä B. Toisaalta pidettiin tärkeänä myös sitä, että kaikkien elintarvikkeiden, vaikkapa lihan ja kasvisten, ympäristövaikutuksia voidaan verrata keskenään.

Työpajassa kaikista parhaimpana vaihtoehtona pidettiin kahden eri merkkityypin, eli väriskaala- ja grammamerkin yhdistelmää. Siinä tuotteessa näkyvä väriskaala kertoo kuormittavuuden suuruusluokan, ja lisänä oleva grammamerkintä ohjaa tarkempaan vertailuun. Väriluokkien ja kriteereiden raja-arvojen kanssa keinottelun riskin torjumiskeinoksi ehdotettiin luotettavaa laskentaa yhdenmukaisin laskentamenetelmin. Kolmannen osapuolen varmennus auttaa vähentämään mahdollista keinottelua.

Työpajan pohjalta hankkeessa lähdetään jatkokehittämään merkkiä. Tarkoituksena on myös järjestää toinen työpaja ensi syksynä.

Elintarvikkeiden hiilijalanjälkitietojen laskentamenetelmät, vertailtavuus ja viestintä: mahdollisuudet ja haasteet (Climate Communication) -hankkeessa ovat mukana MTT, MMM:n Laatuketju, Altia, Fazer Leipomot, HK Ruokatalo, Raisio, SOK, Valio sekä ympäristöministeriö.

Tiedotustilaisuuden ja työpajan materiaalit saatavilla verkosta:
www.mtt.fi/climatecommunication

Lisätietoja:
vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri, MTT
puh. 050 359 9772, etunimi.sukunimi@mtt.fi

<<Paluu etusivulle