Konkreettisena päämääränä on, että ympäristönäkökulma otetaan jo ensi vuonna huomioon 70 prosentissa valtion keskushallinnon hankinnoista. Viimeistään vuonna 2015 ympäristönäkökulma on otettava huomioon kaikissa hankinnoissa. Valtion keskushallinnolle tavoitteet ovat velvoittavia, kunnille ja valtionyhtiöille suositeltavia. Tarjolle lisää luomua, kasvisruokaa ja sesonginmukaista ruokaa Ruokatarjoilun kannalta päätös merkitsee sitä, että valtionhallinnon keittiöissä ruvetaan tarjoilemaan luomua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa entistä useammin, esimerkiksi ensi vuoteen mennessä vähintään kerran viikossa. Vuonna 2015 kestäviä tarjoomuksia tulee olla tarjolla kahdesti viikossa. Hallitus tukee tavoitteiden toteutumista lisäämällä tietoa ja neuvontaa. Jo perustetun ympäristöteknologiahankintojen neuvontapalvelun lisäksi suunnitteilla on esimerkiksi sähköinen tietopankki ja neuvonnan lisääminen julkisten keittiöiden ruokapalveluissa. Valtioneuvoston linjauksia julkiselle sektorille on valmistellut ympäristöministeriö yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä laajan työryhmän kanssa. Ympäristöministeriö: Julkiset hankinnat Valtioneuvoston periaatepäätös kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa Päätoimittaja: Tiina Soisalo
Toimitussihteeri: Pauliina Munukka Lähetä palautetta: laatuketju@mmm.fi
|