Luomuasioista kiinnostuneet kokoontuivat Tampere-talolle 26.-27.3. viettämään Luomupäiviä. Kaksipäiväinen seminaari järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Tilaisuuden tavoitteena oli luoda keskustelua ajankohtaisista luomuun liittyvistä kysymyksistä, tuoda esiin erilaisia näkökulmia sekä innostaa ja luoda yhteisen tekemisen suuntaa.
Käytäntöön kiinni teemaryhmillä
Ensimmäisenä päivänä pidettyjen puheiden ja paneelikeskustelujen aiheet loivat kokonaiskuvaa luomun lähtökohdista ja onnistumisen elementeistä koko elintarvikeketjulle. Asiantuntijapuhujat toivat esille luomua ja siihen liittyviä kysymyksiä monilta eri näkökanteilta. Aiheina olivat esimerkiksi suomalainen ruokakulttuuri, geenimuuntelu ja ilmastonmuutos.
Toinen päivä aloitettiin luomalla katsaus luomumarkkinoiden kehittämisen tilanteeseen Luomuliiton puheenjohtaja Antti Kaasalaisen ja Ruokatiedon luomutiedotuksen johtaja Sampsa Heinosen johdolla. Tämän jälkeen keskityttiin käytännön tekemiseen viidessä teemaryhmässä. Teemat olivat vienti, ammattikeittiö, jalostajat ja vähittäiskauppa, maatalous sekä luomututkimus.
Omena-täysmehusta vuoden luomutuote 2009
Luomupäivillä julkistettiin myös vuoden 2009 luomutuote. Tänä vuonna tittelin kaappasi Raikastamo Oy:n Omena-täysmehu. Tuotteessa Luomuliitto ry:n nimeämään asiantuntijaraatiin vetosi erityisesti sen valloittava maku ja aito alkuperäisyys.
Kilpailu oli tänä vuonna poikkeuksellisen runsasta. Tämän vuoksi kolmelle luomutuotteelle päätettiin antaa myös kunniamaininnat. Nämä saivat Ikaalisten Luomun yhdessä Ruokakesko Oy:n kanssa tuottama Pirkka Luomuherneenvarso, Bioferme Oy:n Yosa Mango-Vanilja Smoothie sekä Finnamylinin mustikkakiisseli.
Luomupäivien järjestajinä toimivat EkoCentria, Ekoneum, Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n luomuyksikkö, Luomuliitto, MTK, MTT, Pro Agria ja Ruoka-Suomi -teemaryhmä.
Luomupäivien aineistot
Luomuliitto: Vuoden Luomutuote 2009
<< Paluu etusivulle