| Ny Nordisk Mat painottaa kulttuuria kunniadiplomin jaossa |
|
Pohjoismaisen Ny Nordisk Mat -kunniadiplomin seitsemän ehdokasta on valittu. Suomesta ehdolla ovat professori Laura Kolbe sekä ahvenanmaalainen suunnittelija-viestintäsuunnittelija-pariskunta Eva-Jo ja Michael Hancock.
Raati edellyttää palkittavalta vahvaa panosta pohjoismaisen ruokakulttuurin arvojen ja mahdollisuuksien esilletuomisessa ja kehittämisessä. Palkittavan odotetaan saaneen huomiota uuden pohjoisen keittiön perusajatuksille, sekä omalla työllään että aktiivisella osallistumisella yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tärkeä edellytys on, että palkittava on yhdistänyt pohjoismaista kulttuuria jossain muodossa pohjoismaiseen ruokaan ja ruokakulttuuriin tai luonut kulttuurintutkimuksen tai kulttuuristen innovaatioiden saralla yhteyden pohjoismaiseen ruokaan.
Ny Nordisk Mat on vuosina 2007 - 2009 toteutettava ohjelma, jonka tavoitteena on edistää Pohjoismaiden ruokakulttuuria ja gastronomiaa sekä ruokaan liittyvää muotoilua ja matkailua. Pohjoismaiden hallitukset haluavat tehdä ohjelman avulla Pohjoismaita tunnetuksi gastronomisella maailmankartalla. Pohjoismaiden ministerineuvoston lisäksi ohjelman tärkeänä toimijana on Pohjoismainen innovaatiokeskus NICe.
<< Paluu etusivulle