Tulosta På svenska
 


<< Paluu etusivulle

1.11.2011
*

Ruokahävikin syyt selvitetään KURU:n avulla

Juuri alkanut kuluttajien ruokahävikkiä selvittävä hanke täydentää ja tarkentaa aiempia tutkimustuloksia, jossa tutkittiin ruokahävikin määriä ja syitä elintarvikeketjussa. KURU-hanke 1.10.2011 – 31.3.2013 tuottaa syvällistä tietoa kotitalouksien tuottamasta ruokahävikistä ja erityisesti sen syntymiseen vaikuttavista tekijöistä ja hävikin vähentämismahdollisuuksista.

Hanke alkaa kuluttajaryhmäkeskusteluilla kotitalouksien ruokahävikin syiden ja vähentämiskeinojen selvittämiseksi. Tarkoituksena on myös laajemmin tarkastella kotitalouksien ruokaan ja ruokahävikkiin liittyvää käyttäytymistä, asenteita ja tiedostavuutta. Erityisen kiinnostavia ovat kotitalouksien näkemykset hävikin vähentämiskeinoista: mitkä tuntuvat kuluttajista tehokkaimmilta ja helpoimmilta toteuttaa ja/tai mitä keinoja he ovat itse mahdollisesti jo käyttäneet hävikin vähentämiseksi.

Kotitalousjätteet tarkkaan syyniin

Hankkeen toisena keskeisenä tehtävänä on tutkia jäteanalyysin avulla kotitalouksien tuottamaa ruokahävikin määrää ja laatua sekä verrata niitä aiempiin tuloksiin. Erilaisten tutkimusmenetelmien käyttö tuo luotettavuutta ja auttaa arvioimaan tutkimusmenetelmien vaikutuksia tuloksiin. Täydentävän metodin avulla saadaan tarkempi, luotettavampi ja täydellisempi kuva ruokahävikistä ja kansainvälisestikin ainutlaatuista tietoa tutkimusmenetelmän vaikutuksesta tuloksiin.

Jäteanalyyseissä kerätään ennakkoon valituista kotitalouksista ja valituilta alueilta bio- ja sekajätteet lajittelua ja punnitusta varten. Tämä vaihe suunnitellaan ja toteutetaan yhteystyössä HSY:n kanssa. Jätteiden seasta erotellaan alun perin syömäkelpoiset ruokajätteet ja lajitellaan ne alajakeisiin (tuoteryhmiin) mahdollisimman huolellisesti tarkan koostumustiedon saamiseksi. Näin saadaan tietoja ruokajätteen kokonaismäärästä, alun perin syömäkelpoisen ruokajätteen määrästä sekä ruokajätteen koostumuksesta.

Elintarvikeketjun ekologisen ja taloudellisen vastuullisuuden parantamisen kannalta on erittäin tärkeää, että ruokahävikkiä saadaan vähennettyä, niin kotitalouksissa kuin elintarvikeketjun eri portaissa. Hukkaan heitetyn ruuan tuottaminen ja jätehuolto on suuri ja täysin turha taakka ympäristölle.

Hanketta johtaa ja koordinoi MTT/Kestävän biotalouden tiimi: tutkijat Kirsi Silvennoinen, Inkeri Riipi, Heta-Kaisa Koivupuro, Anu Reinikainen, Lotta Jalkanen ja hankkeen vastaavana toimii johtaja Juha-Matti Katajajuuri.

Hanke on osa laajempaa MTT:n Foodspill-tutkimuskokonaisuutta ja Vastuullinen elintarviketalous -tutkimusohjelmaa. Hankkeen päärahoittajana toimii Laatuketju. Lisäksi hankeeseen osallistuvat seuraavat tahot: HSY, HK Ruokatalo, MTK, Motiva ja Kuluttajaliitto.

Tutkimuskokonaisuuden tuloksia esitellään seuraavan kerran 19.4.2012 MTT:n tiedotustilaisuudessa ja vastuullisuuspäivässä.


<<Paluu etusivulle