Tulosta På svenska
 


<< Paluu etusivulle

23.10.2009
*

Lähiruokaseminaarin keskiössä vesi

29.9. järjestetty Lähiruokaseminaari keräsi jälleen yhteen lähellä tuotetun ruoan ystäviä, päättäjiä ja ruokapalvelualan ammattilaisia. Teemaksi oli tänä vuonna nostettu ruokapalvelut ja vesi. Täällä tuhansien järvien maassa saattaa välillä unohtua, että kansainvälisellä tasolla vesi on arvokas resurssi, josta monessa maassa jopa kamppaillaan.

Seminaarin esitysten aiheita olivat veden rooli julkisissa ruokapalveluissa, järvikalat ja niiden katoaminen ruokaloista ja Nokian vesikriisin vaikutus ruokapalveluihin. Carola Magnusson toi terveiset Ruotsista ja antoi esimerkin siitä, miten koulukeittiöissä voidaan tarjota ruokaa tuoreista ja luomuraaka-aineista.

Katainen iloinen ruokakulttuurikeskustelun kehityksestä

Seminaarin avannut valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli tyytyväinen siihen, että suomalaisessa ruokakulttuurikeskustelussa on koettu uusi herääminen. Vielä parikymmentä vuotta sitten ruoka oli Kataisen mukaan välttämätön paha, ja yhteiskunnallisessa keskustelussa keskityttiin vain ruoan tuottamiseen ja tuotannon prosesseihin.

Katainen olikin iloinen, että nykyisin ruokaan liittyvä keskustelu keskittyy enemmän itse ruokaan ja esimerkiksi sen makuun. Ruokaan myös liitetään jatkuvasti uusia näkemyksiä, joista globaali vastuu ja vesijalanjälki on vain yksi esimerkki.

Maatalous veden suurkuluttaja

Seminaarin pääpuhuja oli Lesha Witmer, joka toimii BPW Internationalin Environment and Sustainable Development -komitean puheenjohtajana. Witmer kertoi siitä, miten tehokkaalla veden kulutuksella voidaan tehdä ruoan tuottamisesta kestävämpää.

Maatalouden osuus vedenkulutuksesta on 70 prosenttia kokonaiskulutuksesta, joten on tärkeää, että tällä alalla myös etsitään veden säästökeinoja. Witmerin mielestä olennaista on myös se, että ruokaa opitaan valmistamaan tavoilla, jotka eivät kuluta liikaa vettä. Uusille tavoille pitäisi oppia sekä koti- että ammattikeittiöissä.

Witmer muistuttaa, että mitä tulee ruoan tuotantoon, ketjun kaikkien osien, eli maanviljelijöiden, teollisuuden, kaupan ja kuluttajien, on yritettävä osallistua säästötoimiin. Hän toivoikin, että tulevaisuudessa maatalous- ja vesisektorit tekevät tiiviimpää yhteistyötä kestävien ratkaisujen eteen.

Seminaarin aineistot

<<Paluu etusivulle